Helmityöt

Helmikurssien malleja syksylle 2013

06.11.2013, katin

Kuvailin ja tein muutaman mallin ajatellen tämän syksyn helmityökursseja. Kuvaillessani yritin huomioida eritasoiset opiskelijat, että uusille kävisin kattavasti perusteita ja konkareille tulisi uutta ja jotain haastavaakin. Toki ohjaan myös muuta, mutta johonkin on tarvikkein varustauduttava.

Ensin perusohjeena avainnauhan valmistaminen. Tuntuvat olevan tarpeellisia ja käyttäjiä löytyy. Tätä voi tarvittessa soveltaa silmälaseille tai halutessaan laittaa pikalukon. Sekä pituuttakin voi tarvittaessa muuttaa.

Sisälle suosittelen “parempaa” vaijeria, ja muutama hyväksihavaittu seikka valmistamiseen liittyy. Itse käytän griffinin veijeria ja vaijerinsuojia. Päässä oleva koriste on pois otettavissa tarvittaessa.

Memory vaijerin käyttöä, voi testailla vaikka näissä 2-1 rannekorussa, jonka voi helmistä riippuen toteuttaa myös 3-1 versiona. Nyt löytyy 2 erilaista kokoavaa helmeä, joista kuvassa on vain toista (metallinen) Lisäksi yksinkertaisia reikälevyjä saa erimateriaaleissa hyvin, ja niitä on helppo itsekin toteuttaa. Myös lankamainen kokooja saattaisi toimia…

Näissä koruissa ei ole lukkoa, mutta halutessaan lukon voi laittaa. Värit ja mitat ovat taas tekijästä kiinni, mutta oma suosikkini on yllätys yllätys ruskea, vaikkakin turkoosikin on käteen muutaman kerran eksynyt. Musta on itseasiassa poikani (6v) tekemä, joten sommittelun jälkeen tämähän ei ole ollenkaan hankala toteuttaa.

Haasteellisempana tekniikkana on rav- tekniikka, jonka ohjeen eräs oppilas vinkkasi minulle viime keväänä. Tulkkasin oppilaalle ohjeen ja tein mallipätkän, joka halusi tulla rannekoruksi asti. Malli on otettu Villihelmen verkkokaupan ilmaisista ohjeista ja sieltä muistaakseni löytyy useampikin versio tästä. Oma mallini on 3 rivinen rannekoru 9/0 siemenhelmistä ja 6mm swarovskin fireopal kristalleista. Jos mallin aloittaa ja se ei satukkaan olemaan mieleen, saa siitä kivan myös 1 rivisenä.

Myös erikokoiset helmet ovat mahdollisia. Siemenhelmien koko ja määrä pitää säätää keskushelmen mukaan, ettei ylimääräistä lankaa jää näkyviin.

Tässä linkki työohjeeseen:

http://www.villihelmi.fi/shop/raw_ranneke.php

Ja jotain kevyttä ja kaunista, virkkaamalla koruksi.0,3mm hopealangasta valmistat helposti erilaisia koruja.

Helpoimmasta päästä on pieni kukka, jota olen aikanaan kurssilaisille opettanutkin. Tarvitaan virkkuukoukku, käytän itse 1,75, mutta muutkin käy, virkkausjäljen tyyli voi vaihdella koukun mukana.

Tee ketjusilmukka ja aseta virkkuukoukku siihen. Virkkaa 7 ketjusilmukkaa ja palaa ensimmäiseen silmukkaan (piilosilmukka). Toista haluamasi määrä saadaksesi terälehtiä. Katkaise lopuksi lanka ja vedä läpi. Lisää lankoihin helmi, ja puno lopuksi yhteen ja piilota pää (pyöröpihdeillä) ettei töki/törrötä. Näin ohut lanka on herkkä katkeamaan nitkutettaessa edestakaisin tai taittuessaan, joten vältä niitä. Lisää sahattu lenkki terälehteen ja a´vot riipus on valmis. Valmista omia variaatioita tai vaikka neulo. Itse olen toteuttanut rintakoruissa, sormuksissa ja kaulakoruissa.. ja helmiä voi virkata työn sisään pujottamalla ne käytettävään lankaan ennen aloittamista.

Lisäksi ajattelin näyttää peruskieputtelut ja linkitykset ja valmistaa vaikka kirjanmerkkejä. Mukava lisä joululahja kirjaan…


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *